Tästä se alkaa, oma vuodatus julkisesti omaksi iloksi. Päiväkirjan kirjoittaminen on tyrehtynyt aikaa sitten ja nyt jännätään, kuinka kauan tämä blogi pysyy kasassa. Tarkoitus olisi ihmetellä omaa elämää tai sen puutetta, ja viihdyttää samalla itseä vaeltamalla oman mielen syövereissä.

Kesä on käynnissä ja mun pitäisi olla pohjattoman onnellinen, koska lomaa on riittänyt. Kesätyön hankinta jäi heikoille keväällä eikä sillä tyylillä sitä sitten löytynytkään. Nyt sitten olen lusmuillut ja lusmuilen vielä lisää ennen opiskeluiden jatkumista syksyllä. Olen ehtinyt ajatella ihan liikaa, mutta silti en tiedä, minne olen menossa. Keväällä huomasin kaiken kiireen keskellä, että mulla ei ole kunnon suuntaa mihinkään. Opiskelen alaa, jolle en välttämättä tahdo jäädä, toisaalta sinne minne mieli tekisi, ei välttämättä koskaa pääse eikä tässä elämässä paikalleenkaa voi jäädä.

Miestä ei ole elämässä. Hyvin tässä on ilmankin pärjätty, mutta silti kiva olisi hengata jonkun kainalossa pidempäänkiin. Vastaan on tähän mennessä kävellyt joko onnettomia keskenkasvuisia poikia tai sitten älyttömiä kusipäitä, jotka pahoinpitelevät sydämen hetkeksi. Ja tietenkin mä olen kallellaan niihin kusipäihin ja menen ihastumaan niihin alta aikayksikön ja sitten sattuu. Viimeisin "pahoinpitely" tapahtui viime viikonloppuna.

Ystäviä ja kavereita onneksi kuitenkin elämästäni löytyy enkä ole ihan yksin vaikka siltäkin välillä tuntuu. Huomattu on, että poikaystävät jyräävät monesti hyvin tehokkaasti ystävyyden päälle. Taito kai se on sekin, että pystyy sekä seurustelemaan, että edelleen muistamaan ystäviään ja vaihtamaan kuulumisia riittävän usein. En tosin väitä itsekään olevan lähelläkään täydellistä ystävää ja voisin veikata, että tälläkin hetkellä ainakin muutama ihminen on hieman hermostunut muhun.