Mä olen huono laiskottelija ja laiskottelu on aikas tylsää myös. Jos olisin lähtenyt ulos eilen, voisin nukkua vaikka vielä (niinkuin viime sunnuntaina). Ens viikonloppuna on sitten kyllä mentävä taas radalle, ei tästä muuten tule mitään. Hauskinta baarissa on päästä tanssimaan, jos on hyvää tai ees jotenkin siedettävää musiikkia. Ja ainahan siellä voi miehiäkin katsella, vaikka ei sieltä ketään mukaan kotiin kannata ottaa.

Viime lauantaina mä otin miehen baarista mukaan, mutta se sitten jäi siihen yhteen kertaan. Mä olen kusipäämagneetti, mutta jos mulla kerrankin on mielettömän kivaa, niin minähän otan hetkestä kaiken irti. Mä olin nähnyt kyseisen miehen kerran aikaisemmin (tutun kaveri) ja jutellut niitä näitä. Kun näin hänet sitten lauantaina baarissa, mä vaan aloin loistaa. Eikä aikaakaan, kun sitä sukkuloitiin baarissa käsikädessä. Pussailtiin ja tanssittiin. Mä vaan hymyilin ja hymyilin. Ja joko sanoin kuinka piristävää tuo kaikki oli pitkästä aikaa?

Pilkun jälkeen taksijono ei houkutellut miestä ja loppujen lopuksi hän melkein raahasi mut mun kotiin "nukkumaan". Ja nukkumiseksihan se jäikin (melkein), ihan varmasti, enpä usko. Mä pidä kuitenkin eniten siitä, että saa nukkua jonkun (joka on niin ihana) kainalossa, vaikka ei silloin kunnolla pystykään nukkumaan. Siis jos toinen myötäilee jokaista sun liikettä ja pitää kiinni. Tulee mielettömän turvallinen ja seesteinen olo. Ihan kuin kaikki muu häipyis ympäriltä.

Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan. Sunnuntai illalla, ennenkin kuulemani kommentin "katellaan" jälkeen, olin ihan rikki, pettynyt. Mä olin kuin lapsi, jolle on annettu tikkari ja sitten otettu se samantien pois. Höh. Ihan mun tuuria, mutta onneksi elämä jatkuu.

Eikä se niin hyvä edes ollut.