Miten ihanaa onkaan saada hali kolme vuotiaalta tytöltä. Lapselta, joka on niin pyyteetön ja aito. Kummityttöni on hurja mimmi. Topakka tyttö, joka on koko ajan menossa. Yleensä komentelee minuakin ja käskee mennä pois, sanoo, että sinä et minua määrää. Toisena hetkenä hän tulee herttaisesti hymyillen syliin ja antaa pusun suulle.

Yleensä kummityttöäni nähdessäni minut valtaa aina vauvakuume, minäkin haluan lapsen. Ei siitä miehestä niin väliä, mutta lapsi. Ja kuitenkin olen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee äidin ja isän. Minusta tulisi hyvä äiti ja tuleekin sítten joskus. Mutta entä, jos riittävän hyvä mies ei tulekaan elämääni, eikä minulla silloin ole oikeutta lapseen? Adoptio ei ole mielestäni ollenkaan huono vaihtoehto, jos vain yksin saisin sitten joskus adoptoida.

Kummitytön luona vierailessani havahdun myös lasten loistavaan kykyyn elää hetkessä. Lasten elämä keskittyy olennaiseen ja he osaavat nauttia pienistä arjen iloista täysillä. Jokainen päivä on uusi seikkailu ja aina voi tapahtua jotain jännää. Jokaisella meistä olisi aihetta oppia jotain lapsilta.