Mulla on taipumus mennä ihan sekaisin aina silloin tällöin, silloin, kun sitä vähiten odottaa. Voin vaan todeta, että oops, I did it again.

Nooh, minä kerron. Mua pyydettiin treffeille, oikein kinuttiin (netistä löydetty) ja välinpitämättömänä suostuin, kun en enää muutakaan keksinyt. Mentiin kahville, ehdin paikalle ensin ja pääsin todistamaan miehen saapumista ja hitto, ekan kerran, ku näin miehen, ajattelin, että ton mä halua. Mä en osaa arvioida kenenkään komeutta, mutta mies oli riittävän pitkä ja miehellä oli hyvä leukaparta :P. Mies osasi myös jutella, puhui hyvin suorasukaisesti ja vaikutti jotenkin todella hurmaavalta. Ja sanoi olevansa pomo (voihan sitä aina yrittää olla). Niin, ja miehellä oli nauravat silmät ja tosi suudeltavan näköinen suu ;) ja sehän sitten pussas mua kahvittelun päätteeksi.

No sitten nähtiin seuraavana päivänä. Mun ei ollut tarkoitus mennä sen kanssa sänkyyn, ei todellakaan, mutta lopulta sekin tapahtui vahvan painostamisen jälkeen. Ja joo, kaiken sen vastustelun jälkeen, mä koin jotain huikeaa, en ole ikinä harrastanut niin hyvää seksiä. Ja mies todella oli pomo sängyssä :P Voi että. Olis pitänyt odottaa ja vaan tapailla ensiksi, mutta noin se vaan meni, ilmeisesti mä olen heikko tuollaisille luonnostaan hurmaaville miehille, jotka hyvin todennäköisesti osottautuvat kusipäiksi. Mulla on kusipääsyndrooma.

Miehestä ei sit kahteen päivään saanut oikein mitään irti, oli kuulemma opiskelujuttuja, ja mikäs siinä, mutta samalla musta vahvasti tuntui, että se kalasteli netistä jo uusia saaliita. Keskiviikkona nähtiin ja yllättäen pantiin, pantiin ja pantiin, mutta sitten mua rupes jo ärsyttämäänkin sen miehen tökeryys ja tapa, millä se kohteli mua. Ja vaikka kivaa olikin, niin ilmoitin, että saa nyt luvan ruveta miettimään, mitä haluaa. Mä en halua pelkkää seksiä, enkä jaa miestäni kenenkään kanssa.

Mä vaan luulen, että se mies tekee huonon päätöksen ja unohtaa mut. Turhia toiveita ei voi viritellä ja mahdotonta ei saa mahdolliseksi, vaikka miten pitäis sormia ristissä. Siinä miehessä vaan oli jotain, ja jollain tavalla mulla on kutina siitä, että tää ei ollut vielä tässä. Mutta toisaalta, tuo on se mun kuuluisa viimeinen lause. Miksi mikään olisi toisin, kun aikaisemminkaan.

Ehkä mä olen vaan todella hölmö.