Mulle on nyt sanonut enemmän kuin yksi ihminen, että mua ärsyttää vähän kaikki ja että, mä oon todella usein huonolla tuulella. Mä tiedostan tuon itsekin. Mua ärsyttää kaikki, koska mä olen ihan hukassa itseni kanssa, mä en tiedä, mitä mä elämälleni tekisin, mitä haluan opiskella ja tehdä työkseni, mikä on se mun juttu. Koulun lopettaminen on vaan alkua oman tien löytämisessä. Mä olen ihan tyhjän päällä.

Mun kaverit ja kaveripiiri on toinen ongelma, välillä musta tuntuu, että mulla ei ole ketään kelle vois puhua, ja välillä taas on. Hirveän vähän loppujen lopuksi on ihmisiä, joihin voi todella luottaa. Ja kavereitakaan ei noin vaan voi vaihtaa tai hankkia uusia.

Kolmanneksi, mun ihmisuhteet, kavereiden lisäksi, miehiin ei toimi. Mä en osaa seurustella ja yksin sitä on vaikea harjoitellakaan. Jos mä joskus törmään edes vähän kiinnostavaan mieheen, se ei halua mua. Seksistä ei ole kysymys, se riittää, että tietää sitä olevan aina tarjolla, jos paha puute tulee. Mä haluan vaan niin paljon enemmän. Hauan tulla rakastetuksi ja rakastaa. Mä en ole koskaan sanonut kenellekään rakastavani ketään.

Tietäis vaan, mistä pitäis aloittaa.