Joulu tuli sittenkin kumman nopeasti, vaikka sitä koko syksy onkin odotettu. Viimeiset viikot vaan meni ihan kuin siivillä. Tosin aikataulussa pysymisessä ei ollut mitään ongelmia, mitä nyt aatonaattona tuli pikkasen kiire, kun piti vielä treffeille ehtiä ;)

Mä sain hyvissä ajoin joululahjan, kun lähdin sunnuntaina ihan piruttain treffeille täysin ventovieraan miehen kanssa, joka bongas mut netistä. Ja siis voisin nyt heittää vitsillä (josta puolet on totta), että tapasin tulevan mieheni! Jos sen tietää, niin se oli sitten siinä. Miehen nähtyäni mä vaan tiesin, että mä tykästyn.

Nyt olen tavannut miestä viis kertaa, ja ihan olen vaan saanut vahvistusta omalle ensireaktiolle. Tässä on nyt sitä joulun taikaa. Mä haluaisin pomppia riemusta, mutta vielä ei ole sen aika. Toisen pään sisälle on vaikea päästä ja vaikea luottaa ylipäänsä kehenkään kaikkien ikävien juttujen jälkeen. Mutta silti; lauantaina mä julistin kavereille, että minä en mitään vätystä halua omalle sohvalleni istumaan ja vuorokausi siitä eteenpäin olen myyty. Tämmönen mä oon.

Mutta siis uusi tuttavuus juuri ennen joulua kelpaa kyllä joululahjaksi, ja muuta en olisi tarvinnut. Porukoilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että joulu syntyy ruuasta ja lahjoista. Ruokaa pursuaa joka kaapista ja komerosta ja kuusen alus oli aattoiltana täpösen täynnä. Mutta eihän se niin pitäisi mennä, minä ja veljenikin aikuisia ihmisiä. Joulu on sitä fiilistä, yhdessäoloa ja lämpöä. Kynttilöitä on kiva polttaa ja kuusi on ehdoton, mutta eivät ne lahjat.

Eilen katsoin porukoiden kanssa Joulutarina-leffan ja se on siis ihka aito joululeffa, parempi kuin yksikään niistä jenkkilän kuorrutetuista rallatuksista. Suosittelen lämpimästi.

Pitkästä aikaa on ollut niin mielettömän kivaa, jouluna, että olen ihan hämmästynyt.  Tässä joulussa parasta on ollut se, että mä en ole JOUTUNUT olemaan yksin yhtään, siis olen kyllä yksin ollut, mutta juuri sopivasti. Mä olen vaan sinkoillut paikasta toiseen, porukoille, kavereille ja sen ihanan miehen kainaloon :D Ja ollut hyvällä tuulella (lähes) koko ajan. Tämä on hienoa. Go JOULU Go!!! :D