Maaliskuu eikä mitään tapahdu, ainakaan mun elämässä. VIELÄ.

Tämä vuosi on edelleenkin alkupuolella ja kerkeän yhä aloittamaan kaiken alusta. Se on ilmeisesti tämän vuoden "juttu", uudelleen aloittaminen. Ja minähän aloitan, kunhan olen taas laatoittanut tätä mun turhautumista, vinguttanut taas vähäksi aikaa vanhaa levyä, siitä yksinäisyydestä ja plaa plaa, mutta omapa on blogini :P

Näin se menee: Musta tuntuu, että mä juoksen jatkuvasti päin seinää, mulla on tylsää, mä kierrän ympyrää, itken, syön, kävelen (kun juokseminen on liian hankalaa tähän aikaan vuodesta) ja nukun. Mun elämä on todellakin neljän verbin varassa ja se, jos mikä, on perseestä. Jos jättäisin syömisen ja liikkumisen, voisin vaan nukkua, ja sitten ei ehkä itkettäisikään, paitsi se tyhjyys ja yksinäisyys.

Olen tapojeni uhri. Ikuinen laihduttaja. Urpo. Yksinäinen. Hävytön, itsekeskeinen ja naivi. Haluan paljon. Opin virheistäni, mutta hitaasti. Vihaan miehiä, edelleen, ainakin vähän. Olen sinkku, YLLÄTTÄVÄÄ!!! En tiedä minne olen menossa. Ja KUKAAN ei tykkää musta.

Mä pyörin joka helvetin sunnuntai itsesäälissä. Mä olen vaan kotona ja ketään ei kiinnosta. Jos mulle kävis jotain, sydän vaikka pettäisi, niin kukaan ei edes huomaisi. Miten nuorelle ihmiselle käy näin, enkä mä ole ainoa, enkä taatusti edes niin pohjalla, mutta SILTI tiedän tasan tarkkaan miltä yksinäisyys tuntuu. Minä hemmoteltu tyttö rukka, jota äiti lohduttaa ostamalla jotain kiwaa.

Ei vaan. Kamalaa lässytystä, tätä minä juuri tarvitsin, huomata kuinka mä jaksan valittaa aina vaan samoista asioista, kun oikeesti vaan pitäis tehdä jotain konkreettista. Vähän vaihtaa suuntaa ja varsinkin sitä levyä.

Uusi alku, niinhän mä sanoin. Ja mitä se pitäisi sisällään. Ainakin uuden hiusvärin :D joo-o. Mutta hei, elämä koostuu pienistä paloista ja onni on vielä pienemmistä paloista kiinni. Eli hiustenvärjäysprojekti on suunnittelu asteella ja avainsana on punainen. Siitä projektin edetessä enemmän. Aloitan myös kirjoittamaan tänne blogiin vähintään kerran viikossa, jotta kaikki muutkin huomaavat, että en ole pelkästään omasta yksinäisyydestä valittava bimbo, OIKEESTI, en ole. Mä tykkään itsestäni, vaikka ei kukaan muu tykkäisikään.

Ja miehet, kuka niitä tarvitsee, jos jotain, niin polvilleen ne pitää pistää. Saatte nähdä.

Ja kas kummaa, olen taas aloittanut alusta. Lietsonut toivoa. Muuttanut masentavan sunnuntai-illan uudeksi aluksi, toivoksi paremmasta huomisesta ja kiwasta vuodesta. Ja onpa mukavaa, että kevät on täällä. Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Nauttikaa. Ja laittakaa Lady Gagan Pokerface soimaan, siitä tulee hyvä mieli!

Niin minäkin aijon tehdä.