Mä olen aina harmitellut juhlapyhien yksinäisyyttä. Viime joulun hetkellisen onnen ja jouluilon jälkeen en osannut odottaa, että pääsiäisen yksinäisyyskin olisi karkoitettu, mutta niin vain oli.

Palmusunnuntaina kaikki alkoi taas uusilla ekoillatreffeillä, joita mä vihaan. Viikon mesetyksen jälkeen alkoikin jo olla aika tavata ja katsoa voisko miehestä ollakin johonkin. Kuitenkin se eka tapaaminen on aika ratkaiseva, ja vaihtoehtoina on tapailun jatkaminen tai alusta aloittaminen. Rehellisen ja vilpittömän oloinen härkä kahviseurana oli kuitenkin ihan juuri sitä, mitä kaipasinkin. Ja mulla oli kivaa, helppo olla toisen kanssa, ja turha jännitys, joka iski hieman ennen treffejä, haihtui nopeasti. Sunnuntaina puhuttiin myös seuraavasta näkemisestä eikä jäänyt olo, että nyt pitää sitten vaan odottaa. Mä vihaan odottamistakin.

Pitkänä perjantaina oli sitten leffatreffit. Slummien miljonääri oli íhan hyvä, oscarinsa varmasti ansainnut vuodatus elämän raadollisuudesta. Leffan jälkeen lähdettiin ajelemaan, jonka jälkeen siirryttiin mun luokse juttelmaan. Ja oikeasti vaan juteltiin yhteen asti, molemmat vuodattivat omia tuntojaan kaikesta mahdollisesta. Seitsemän tunnin treffit ovat kai jo ihan hyvä osoitus, että "jutusta" voisi jotain tullakin.

Ensimmäisenä pääsiäispäivä pussattiin ja tänään, toisena pääsiäispäivänä, puhuttiin yhdessä olemisesta. Tiedä sitten voiko tässä vaiheessa vielä seurustelusta päättää, mutta toisaalta, mihinkä se asia siitä muuttuukaan? Mä ole innoissani, mutta kuitenkin sillai rauhallisen innoissani, huomaan, että en ole vaarassa mennä sekaisin (joka on kai ihan tervettä) enkä lähde vielä lentoonkaan. Joku voisi sanoa, että onko tuo ollenkaan mun tapaista ja kyseenalaistaa "laimeat" tuntemukset, mutta jos kuitenkin pidetään huoli vaan omista asioista ja katsellaan kaikessa rauhassa. Näin ehkä se parisuhde muodostetaan (ja draamaa saa aina aikaseksi, kun minä olen asialla :P). Tiedä sitten kuinka kiltti ja rauhallinen mies kestää myrskyä, kun se on alkava.

Näin siis pääsiäistä vuonna 2009!