Eipä ole ollut kovin kiva viikonloppu. Tuntuu, että kaikki kaatuu taas niskaan. Viikko oli ihan jees, mutta näin viikonloppuna kaikki väsymys vaan lamauttaa ja kaikki harmittaa.

Harmittaa, että taas alkaa huomenna uus viikko ja taas pitäis jaksaa. Pitäis olla ahkera ja tehokas. Pitäis ottaa itseä niskasta kiinni syömisen suhteen ja syödä mahdollisimman vähän ja terveellisesti, että sais ton painonpudotuksen taas rullaamaan.

Viikollakin tuli taas vedettyä kamalasti jäätelöä ja muuta, ja nyt viikonloppuna oli kaverin miehen synttärit minne piti mennä syömään ja juomaan. Mua ei olisi kiinnostanut edes mennä, koska aavistelin, että tietyt ihmiset ovat töykeitä käytökseltään ja istuvat parvekkeella rööki suussa koko illan, ja niinhän se meni. Tuli juotua ja syötyä PALJON. Baarissa oli nihkeä meno. Kaikki tanssittavan hyvät biisit istuttiin pöydässä ja yksinkään ei huvittanut puol tyhjälle tanssilattialle lähteä notkumaan. Muutenkin oli taas niin norsu-olo. Yks kaveri on ihan langan laiha ja vaikka en niin laiha edes haluais olla, silti harmittaa, että joillain se on noin helppoa vaan pysyä laihana.

Nyt olen syönyt koko aamun, jo yli päivän tarpeen ja pitäis vaan mennä lenkille ja ajaa kuntopyörää ja tehdä koulutehtäviä, mutta mikään noista ei huvita. Ja mietin just tossa, et mikä olis sellasta kivaa, mistä sais syömisen tilalle tyydytystä, mutta en vaan keksinyt mitään. Jotenkin tonne ulos lähteminenkin tuntuu hirveen hankalalta. En mä tiedä, niin epätoivonen olo. Ahdistaa istua täällä sisällä yksin.

Kamalaa valittamista. Elämä on. Miten tästä sais taas elämän mallilleen.

Tänään ollut taas harvinaisen rasittava päivä syömisen kannalta. Olen syönyt taas reippaasti yli päivän tarpeen ja olo on todella ikävä. Harmittaa ja suoraan sanottuna v:ttaa kovasti.

Se on se tuttu tunne, joka vaan iskee päälle. Ensin on vaan valju olo, sitten se on nälkää ja ennen kuin huomaatkaan olet jo syönyt kunnon aterian (pihviä, perunaa ja salaattia) lisäksi leipää, hedelmiä, jäätelöä ja keksejä. Vielä tämänkin jälkeen tuntuu edelleen siltä, että jotain pitäisi saada suuhun. Epätoivoista, mutta tuttua.

Olo katoaa jossain vaiheessa ja alkaa kalvamaan syyllisyys. Seuraavaksi laskeskelenkin jo kuinka voisin polttaa ahmitut kalorit. Harmillinen tosi asia vaan on, että puolitoista tuntia kuntopyöräilyä ei riitä korjaamaan repsahdusta.

Huomenna sitten taas extra kontrolli ja asiat ruotuun. Muu ei auta.

Parasta tänään oli päästä parhaan kaverin kanssa kävelemään ja purkamaan menneen viikon tapahtumia. Taas sydän vähän keveni, kun sai jonkun kanssa puhua :)

Mä olin tänään hullun rohkea. Mä olen karttanut viimeisen vuoden TAAS vaakaa, muka koko ajan ollut laihdutuskuurilla ja päättänyt, et sit kun vähän tippuu, niin uskaltaa vaa'allekin mennä. Hevon kukkua.

Mä painan 91 kg!!! Se on helvetin paljon. Mä kävin viime joulukuussa terveyskeskuksessa ja silloin mitattu lukema oli 86 ja meinas itku tulla. Arvatkaa miltä tänään tuntui.

 

Nyt lähtee kyllä numerot tippumaan vikkelästi alas päin. Tämä tyttö ei jaksa olla mikään pyllerö, taas kerran! Ainakin tuli taas sellainen uho ja tsemppi päälle, että nyt kyllä lähtee. Ja kun kirjoitan sen vielä ylös, niin johan on, jos ei ala toimia. Muutenkin uuden vuoden lupauskin oli jo pudottaa painoa, joten nyt on TODELLAKIN korkea aika tehdä jotain, ja HETI.

Tavoitteet:

Jouluna paino 70 kg (kunhan olis edes alle 75, niin olen hyvä, ja todella ylpeä.)

Kesällä

60 kg

Toimintasuunnitelma:

1. Tarkkailen syömistäni.

2. Liikun sopivasti.

3. Oman itsen jatkuva motivoiminen ja tsemppaaminen.

 

Konkreettinen toteuttaminen:

Vaa’alla käyminen kerran viikossa. En päästä enää itseäni unohtamaan tai olematta tekemättä asialla mitään.

Syön säännöllisemmin. Vältän kovaa nälkää. Yritän jättää turhat, tyhjät kalorit vähemmälle.

En liiku liikaa, vaan sopivasti, niin että liikunta pysyy mielekkäänä eikä rasita liikaa. Liikkumismuotoja: lenkkeily kävellen, pyöräily, kuntosali olisi kiva aloittaa ja tanssiminen olisi super kivaa!!!

Motivoin itseäni palkitsemalla hyvistä saavutuksista sekä ajattelemalla tavoitteen saavuttamista.

Tästä se lähtee!!!

Mä olen täysin hurahtanut Lost-sarjaan. Olen katsonut sitä nyt kaksi kautta dvd:ltä ja se on niin hyvä.

Aloin seurata sarjaa, kun se alkoi nelosella joskus aikoja sitten. Ensimmäisen kauden katsoin, vaikka en ihan mukana pysynytkään. Toiselle kaudelle siirryttäessä multa alkoi jäädä jaksoja välistä ja sen jälkeen tipuin kokonaan juonesta, enkä jaksanut enää yrittää päästä perille. Näin tuossa keväällä sarjan dvd-boxeja kaupassa kohtuu hinnalla ja päätin aloittaa sarjan katsomisen alusta. Ja nyt olen sitten koukussa.

Jokaisesta hyvästä sarjasta löytyy myös lempihahmo ja mulle se oli jo alusta lähtien selvä. Sawyer on niin paras. Ensinnäkin Sawyerin esittäjä Josh Holloway on niin komea ja niin mun unelmien mies. Miehessä on särmää ja ah, se ihana sänkiparta. Mä olen heikkoina juuri tuon näköisiin miehiin. Sawyerin hahmo on myös sopivan ilkeä mun makuun ja silti sieltä löytyy myös se herkkä puoli. Mä olen enemmän lätkässä kuvitteelliseen Sawyeriin kuin omaan poikaystävään.

Mä en oikeastaan osaa määritellä mikä Lostissa viettää, Sawyerin lisäksi tietenkin. Sarja on vaan niin koukuttava. Juoni kulkee koko ajan eteenpäin. Ihmisistä selviää uusia asioita ja koko ajan saa lisää informaatiota siitä, mitä tapahtuu ja miksi. Yhden jakson katsottua, tekee mieli katsoa putkeen seuraavaa ja sitä seuraava.

Olin eilen katsomassa otsikon nimistä leffaa. Leffasta inspiroituneena kirjoitan siispä oman vuodatukseni miehistä, treffailusta ja siitä onko joku kiinnostunut vai ei. Leffasta löytyi monia kliseisiä juttuja, joista tunnistaa tulekoo "jutusta" mitään Samoihin asioihin törmää jatkuvasti ja silti niitä ei vaan huomaa tarpeeksi ajoisssa, vaikka asioista olisi kirjoittu raamattu (ja tehty leffa), silti noihin kliseisiin törmää uudelleen ja uudelleen.

Ensinnäkin jos mies ei soita, hän ei ole kiinnostunut. Totta, lähes poikkeuksetta. Muistan itsekin roikkuneeni puhelimen vieressä säälittävän kauan odottaen soittoa, puhelin oli niin mukana vessassa kuin suihkussakin ja silti se ei soinut... ja neljän päivän päästä tuli lyhyt tekstiviesti: "oli tosi kivaa, mutta siihen se sitten jääkin" . Ei tunnu kovin mukavalta.

Leffassa myös valehdetiin. Toisen vedättäminen vuolaine tekosyineen ja selityksineen on kumppanin aliarvioimista. Valeheteluun voi myös rinnastaa asian kiertelyn tai vaan mainitsematta jättämisen. Samaan aikaan kun yritetään muodostaa "juttua" netissä on kova haku päällä uusia tuttavuuksia, muita mahdollisia vaihtoehtoja. Selitykseksi kovaan hakemiseen kelpaa niin ikä (mä olen jo sen ikäinen, että pitää pitää kaikki ovet ja ikkunat auki) kuin pelkkien kaverien etsiminen (olen juuri muutanut tänne, tarvitsen lisää tuttavia). Hevon kukkkua kaikki.

Ja entä sitten ne säälittävät luuserit, jotka on juuri jätetty. He tarvitsevat kaiken mahdollisen huomion kaikilta mahdollisilta naisilta. Heillä on lupa olla itsekkäitä, koska heitä on lyöty. He eivät kykene uuteen suhteeseen, mutta kiva kuitenkin olisi kun joku olis vieressä ja tyydyttäisi miehiset tarpeet. Ja kaiken lisäksi he kertovat tämän loppujen lopuksi sinulle, koska eivät halua satuttaa. Mikä tässä yhtälössä mättää?

Sitten on miehiä, jotka ovat pelkästään seksin perässä. Heillä on varmasti kisa kaverien kanssa, kuka saa kaadettua eniten naisia. Nämä ovat sinnikkäitä, mutta eivät kovin viitseliäitä. Treffeille voidaan lähteä läheiseen baariin, josta nakkikioskin kautta kotiin jatkoille. Ja avot tehtävä suoritettu ja uutta saalista vaan kehiin.

Niin se vaan menee.