Mä olen täysin hurahtanut Lost-sarjaan. Olen katsonut sitä nyt kaksi kautta dvd:ltä ja se on niin hyvä.

Aloin seurata sarjaa, kun se alkoi nelosella joskus aikoja sitten. Ensimmäisen kauden katsoin, vaikka en ihan mukana pysynytkään. Toiselle kaudelle siirryttäessä multa alkoi jäädä jaksoja välistä ja sen jälkeen tipuin kokonaan juonesta, enkä jaksanut enää yrittää päästä perille. Näin tuossa keväällä sarjan dvd-boxeja kaupassa kohtuu hinnalla ja päätin aloittaa sarjan katsomisen alusta. Ja nyt olen sitten koukussa.

Jokaisesta hyvästä sarjasta löytyy myös lempihahmo ja mulle se oli jo alusta lähtien selvä. Sawyer on niin paras. Ensinnäkin Sawyerin esittäjä Josh Holloway on niin komea ja niin mun unelmien mies. Miehessä on särmää ja ah, se ihana sänkiparta. Mä olen heikkoina juuri tuon näköisiin miehiin. Sawyerin hahmo on myös sopivan ilkeä mun makuun ja silti sieltä löytyy myös se herkkä puoli. Mä olen enemmän lätkässä kuvitteelliseen Sawyeriin kuin omaan poikaystävään.

Mä en oikeastaan osaa määritellä mikä Lostissa viettää, Sawyerin lisäksi tietenkin. Sarja on vaan niin koukuttava. Juoni kulkee koko ajan eteenpäin. Ihmisistä selviää uusia asioita ja koko ajan saa lisää informaatiota siitä, mitä tapahtuu ja miksi. Yhden jakson katsottua, tekee mieli katsoa putkeen seuraavaa ja sitä seuraava.